sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vanhasta uutta

Lomat on lusittu ja työt aloitettu, kesä on ollut ihana ja haluan ajatella ettei se ainakaan vielä oo ohi! Ainakin kelit on sellaset että töihinlähtö on melkeinpä pakkopullaa...On kuulkaas ollut aika kiva tehdä tätä remppaa kun työjäljen näkee jo tosi pienestäkin. Tähän muutama kuva kesälomaprojektista. Aluksi ajateltiin että lomalla ei sitten mitää remppajuttuja tehdä, mutta tiedättehän että se on melkein mahdotonta kun tässä ympärilleen katselee niin aina kaikkea pientä ja häiritsevää sattuu silmään. Harmi ettei kaikkia kuvia oo otettu (ennen-jälkeen) ihan samoista kuvakulmista, mutta aika paljon pystyy päätellä jo näistäkin :) Kovin työ oli tuossa kellarin takkahuoneessa, jossa alkuperäinen lattia heitti suuntaan jos toiseenkin, eikä laatoitus ollut mitenkään "teenpäs tästä nyt äkkiä".




Entinen asukas jätti meille keittiöön pienen pöytäryhmän, on jotain -60-luvun Askoa, ruiskumaalasin sen ja päällystin tuolit uudestaan, samoin hajotettiin tuo taso/kaappiviritelmä tuolta oikealta seinältä. Äiti teki meille "valelaskosverhot" ikkunoihin ja avot, aika kiva vai mitä? Oikeanpuoleiselle seinälle on tulossa vielä joku kiva hylly...




Eteisestä hävis puolipaneelit ja uuden maalauksen myötä myös kaapinovet sai uuden elämän :) Takaseinällä muuten taulu johon kokosin hormin sivustasta löytyviä vuoden -56 Hesarin parhaita paloja :) Peilikin oli ennen ihan puunvärinen ja lakattu, maalasin alakerran seinien harmaalla sävyllä. Seinää vasten nojaavat ovet odottaa pääsyä omille paikoillensa meidän makkariin ;)




 Tämä "ennen"-kuva on otettu just päinvastaisesta suunnasta kuin "nyt"-kuva. Väliseinä pitsiverhoineen purettu, tiiliseinä saanut tasoitteen ja seinät väriä :) Kovin homma oli repiä tuo korkkimatto pois ja tasoittaa lattia laatoitusta varten!


Palailenpas taas pian uusien kuvien kera :)


Muokattu: Ps. kuulin ettei kaikki ole saanut kommenttejaan perille, nyt pitäis onnistua kun muokkasin vähän asetuksia, kommentoikaa siis vapaasti :)