maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mukavaa maanantaita

Täällä oikein sämpyläntuoksuinen äiti tänään, ihan voin kertoa etten muista edes koska viimeksi oon sämpylöitä leiponut! Nyt vaan jotenkin iski inspiraatio ja ei muuta ku äitille soittamaan ja kysymään sitä hyvää ohjetta. Onneksi kerrankin olin fiksu ja tajusin, että mun ei ehkä kannata alkaa leipoa sitä reseptin mukaista 2,5 litran taikinaa, pakastimen koko kuitenkin rajoittaa aika paljon ja olis pian pitänyt jakaa naapureille puolet leipomuksista :) Puolitin siis ohjeen ja tässä lopputulos:


Tässä sitä on taas viikonloppu hurahtanut vauhdilla ohi, perjantai meni enemmän ja vähemmän sekavissa fiiliksissä, kun jouduin tehdä pienen visiitin tuonne Meilahden päivystyspolille ja meinasi olla kyse vähän vakavammastakin asiasta. Onneksi kaikki kuitenkin hyvin ja nyt voin ainakin todistettavasti kertoa ettei mun päässä ole mitään vikaa :) Lauantai meni siivouksen merkeissä ja eilen käytiin hankkimassa pimennysrullaverhot meidän makkariin ja Sisun huoneeseen. Ajatus oli että jos ne vähän pidentäisivät noiden muksujen unia aamusta, nykyään kun meillä noustaan heti kun kukko on kiekaissu, tänä aamuna Sisu aloitti kyllä jo neljän aikaan laulamalla mutta sain sen vielä onneksi nukkumaan! Tuolla se sama poika vieläkin huutelee sängystään... Ai niin, kyllä sai taas nauraa kun Sisu huusi pöntöllä istuessaan että "äitiii, Sisu rännipesu!" Nyt menee kyllä ihan isin piikkiin, samoin kuin kaikki pierujututkin; kaupassa yksi päivä tämä pikkumies ilmoitti kovaan ääneen että "Sisua pietettää". Samaan kategoriaan voi laittaa melkein vielä sen, kun naisten alusvaateosaston kohdalla ostoskärryistä pieni käsi osoittaa mallinukkea ja kuuluu kirkas ääni että "Isi kato, TISSIT!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti