maanantai 15. huhtikuuta 2013

Haastetta ja arvontalinkkiä

Sain tässä taannoin haasteen Helmi hetkiä ja Herttaista eloa -blogin Iinalta, otan haasteen vastaan mutta en voi valitettavasti jakaa haastetta eteenpäin, on vähän kato näiden haastettavien suhteen ;)

Ohjeet: Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista

11 Asiaa minusta

1. Perheeseeni kuuluu kaksi lasta ja aviomies
2. Asumme Vantaalla
3. En tykkää asua kerrostalossa 
4. Olemme miehemme kanssa kummatkin kotoisin etelä-Pohjanmaalta
5. Olen ammatiltani sairaanhoitaja, mutta tällä hetkellä olen hoitovapaalla ja kotona lasten kanssa
6. Odotan kesää ja lomaa (tai siis miehen lomaa)
7. Tykkään käsitöistä mutta niiden tekeminen on välillä kausiluonteista
8. Minulla on monta käsityötä keskeneräisenä, koska aloitan helposti uuden kun kyllästyn edellisen tekemiseen.
9. Innostun usein kaupassa langoista ja ostan niitä välillä pelkän värin vuoksi ;)
10. Haluaisin itselleni ompelunurkkausen pöytineen, jotta ompelukoneita ei tarvitsisi laittaa välillä kaappiin (puolet inspiraatiosta katoaa kun niitä joutuu siirtää edestakas..)
11. Kuntoilu on minulle tärkeää ja haluaisin harrastaa sitä monipuolisemmin



Haastajan 11 kysymystä minulle

1. Kesä vai talvi?
Kesä ehdottomasti!

2. Suurin unelmasi?
Tällä hetkellä oma asunto

3. Mieleisin käsityösi?
En osaa valita yhtä, mutta pidän enemmän virkkaamisesta kuin neulomisesta, toisaalta ompelukin on välillä kivaa!

4. Ruuanlaitto vai leivonta?
Ruokaa laitan (pakosta) joka päivä, ehkä se leivonta koska leivon harvoin ja silloin teen sen omasta halusta :)

5. Onnistunein käsityösi?
No varmasti se virkattu Mörkö-takki Sisulle, joka löytyy tästä linkistä

6. Lempi kukkasi?
En osaa nimetä lempparia,  mutta Gerberat on ihania

7. Mikä saa sinut suuttumaan?
Moni asia, mutta eniten varmaan se jos koen itseni/perheeni/läheiseni väärinymmärretyiksi/kohdelluiksi

8. Entä mikä tekee sinut onnelliseksi?
Lapset, puoliso ja läheiset ihmiset

9. Mikä on paras puolesi?
Sanon asiat suoraan

10. Entä huonoin?
Kts. edellinen vastaus ;)

11. Kankaat vai langat?
Riippuu fiiliksestä, tällä hetkellä langat


Kävin osallistumassa arvontaan Mutturallan (ent. RuttuNuttu) blogissa ja hoidan velvollisuuteni mainostaa blogin arvontakuvaa omassa blogissani ja saan siitä itselleni toisenkin arpalipukkeen ;)


Käykääpäs osallistumassa arvontaan!







1 kommentti:

  1. Kiva kun kuitenkin vstasit, vaikka ei haastettavia oliskaan. :)

    VastaaPoista