Kiirettä pitänyt

Ihan älyttömän nopeasti menee taas aika ja kaikkea pitäis ehtiä tekemään, huomasin just että viime päivityksestäkin on vierähtänyt jo viikko :O Ja mitä kaikkea siihen viikkoon on sitten mahtunut, voi huhhuh.. Viime torstaina pelästyin/panikoiduin/järkytyin pahemmin kuin koskaan; jouduin nimittäin soittaa Sisulle ambulanssin. Tapahtuma sai alkunsa sillä, että olin laittanut Lilan jo nukkumaan, isäntä lähti kauppaan ja jäin Sisun kanssa vielä iltapuuhien jälkeen odottamaan unta (=pomppimaan, riehumaan..). Tuli sitten vähän varomattomasti sohvalta alas ja tiedättehän sen, kun lapsi alkaa itkeä ja tulee se pitkä "äääääääääÄÄÄÄÄÄ" ja sen jälkeen sellainen tooosi pitkä tauko ennen seuraavaa "äätä". No, Sisulla ei sen pitkän tauon jälkeen jatkunutkaan enää huuto vaan meni siniseksi, tajuttomaksi, veltoksi ja lopetti vielä hengittämisenkin. Tollanen tilanne on niin absurdi, että vaikka miten olisin sairaanhoitaja niin ammatillisuus on tälläsestä tilanteesta kaukana. Ensimmäinen reaktio oli kuitenkin näppäillä hätänumero ja vaikka siihenkin numeroon olen aika monia kertoja soitellut niin ekana hönkäisin puhelimeen osoitteen ja sen että mun lapsi ei hengitä. Tässä vaiheessa seisoin keittiössä, Sisu kirjaimellisesti retkotti mun käsivarrella ja toisella kädellä pitelin puhelinta. Sen verran tajusin korjata asentoa että sain Sisun pään "roikkumaan" takakenossa käsivarren yli ettei kieli valu kurkuun. Sitten alkoikin onneksi jo vedellä henkeä ja availla silmiä, oli ihan tokkurassa ja puheesta ei ottanut mitään selvää. Koska tilanne korjaantui ja tiesin että pystyn pitämään Sisun tajuissaan, pyysin saada lopettaa puhelun hätäkeskuksen kanssa, olihan mun pakko soittaa isännälle tilanne ja että tulisi kotiin vähän niinkuin nopeasti. Ambulanssi saapui huikeat kolme minuuttia sen jälkeen kun olin apua soittanut, jotain hyötyä näköjään asua täällä päin Suomea, miettikää mikä matka jossain pohjoisessa... No ambulanssi teki nopean tilannearvion, totesivat että poika on kunnossa ja motoriikka jne. pelaa ja sen tarkempia tutkimuksia ei tarvita. Tokkurainen ja väsynyt Sisu toki oli, mutta se on ihan normaali seuraus tajuttomuudesta. Mulle tuli ihan uutena asiana se, että kyse oli itkukrampista, joka on kuulemma lapsilla, etenkin niillä temperamenttisimmilla, hyvin tavallista. Lapsi huutaa siis käytännössä itsensä tajuttomaksi, hengitys pysähtyy ja aivot saavat käskyn "käynnistää koneisto uudelleen". Eihän se ajallisesti kauan kestänyt, mutta voi kuulkaa tuntuu ikuisuudelta 1,5 minuuttia siinä vaiheessa kun oma lapsi makaa velttona ja hengittämättä sylissä. Noh, tuosta tuntia myöhemmin meillä oli täällä jo oikein menevä poika, joka oli täysin oma itsensä ja esitteli ylpeänä autotarraa jonka sai ambulanssin sedältä :)

Viikonloppuna käytiin pohjanmaalla (Teuvalla) kummipojan synttäreillä juhlimassa kahta ikävuotta <3 Siellä vierähti viikonloppu ja takasin tultiin sunnuntaina alkuillasta. Autossa istuminen tuon reilu neljä tuntia kahden kovaäänisen lapsen kanssa ei ole kovin mielekästä. Lila huutaa tylsyyttään ja Sisu sitä että Lilan huutaminen käy sen hermoille :) Jaksoi tilanteessa naurattaakin, nimittäin se miten Sisu komensi Lilaa olemaan hiljaa: "LILA, peukku suuhun!". Illalla istuin Sisun sängyn reunalla yrittäen saada nuorta miestä rauhoittumaan ja nukkumaan, Sisu siinä kampesi ja yritti työntää mua pois ähisten ja sitten tokaisi turhautuneen kiukkuisella äänellä: "Äiti pois, iso pylly ei liiku!" :D Sillä alkaa olemaan kyllä aikamoiset jutut... Tänään Lila piti omaa mölinäänsä lattialla istuen ja Sisu yritti katsoa lastenohjelmaa, seurasin sivusta kun Sisu ensin pari kertaa vilkaisi ärsyyntyneen näköisenä Lilaa ja meni sitten lopuksi Lilan eteen ja kysyi syyttävällä äänellä että "Miksi Lila pitää tuota ääntä? Lila hiiijaa!"

Tässä nämä kovaääniset keinumassa