lauantai 20. huhtikuuta 2013

Nyt kelpaa köllötellä

Meillä on nimittäin uusi ihana sohva, jonka hankinta on ollut listallamme jo pitkän aikaa. Neljä viikkoa sitten huomasin mainoksen, jossa Suomen sänky- ja sohvatukulla oli tarjolla juuri THE SOHVA. Ei muuta kuin perhe autoon ja pari kilometriä Petikkoon ostoksille. Moni saattaa pitää vaaleaa sohvaa riskiostoksena lapsiperheelle, mutta tätäkin asiaa pohdittuani tulin siihen lopputulokseen, etten aio odottaa sitä kymmentä vuotta siihen, että voitaisiin ostaa väreiltään sellainen sohva mistä tykätään. Sohva on väriltään lyon white, näen sen kerman- tai luonnonvalkoisena. Väri on mielestäni aika anteeksiantava vaikka vaalea onkin, myyjä lupasi myös että kangas on likaahylkivää ja helposti puhdistettavaa. En jaksa stressata mahdollisista tahmatassujäljistä tai tummentumista vielä :) Leveyttä tällä ihanuudella on huimat kolme metriä, onneksi meillä on tilava olkkari ;)




Taulukin pääsee sohvan myötä oikeuksiinsa. Vielä muutama kiva koristetyyny niin lopputulos on täydellinen. 

Nyt olen puolisentoista viikkoa odotellut pakettia Briteistä, posti on nyt luvannut toimittaa sen maanantaiksi. Sitten alkaakin tämän äidin näppejä poltella tuo kangas- ja lankajäämistö tuolla vaatehuoneessa ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti